Sadepisaran matka

Korkealla pumpulimaisessa pilvessä pieni sadepisara nimeltä Plop keinui tuulenvireessä. Se pohti, mitä pehmeän usvan alla kaukana alhaalla mahtoi olla.

Harmaan pilven hellästi puristaessa Plop hyppäsi viileään ilmaan ja pyöri alas, yhä alemmas kohti kimaltelevaa sinistä valtamerta.

Pläts! Plop sukelsi syvälle viileään, suolaiseen veteen ja tervehti ohi uivaa merikilpikonnaa iloisesti vilkuttamalla.

Hän tanssi koralliriuttojen halki kirkasväristen kalaparvien kanssa, pyörien lämpimissä merivirroissa.

Lämmin vuorovesivirta kuljetti Plopin kohti hiekkarantaa. Hän riemuitsi lipuessaan mutkittelevan ja vauhdikkaan joen suulle.

Plop pomppi sileiden, pyöreiden jokikivien yli ja nauroi roiskuttaessaan vettä ohi vihreiden sammakoiden perheen, joka lepäili lumpeenlehdillä.

Joki hidasti kulkuaan mutkitellessaan aurinkoisen niityn halki. Yläpuolella kirkas aurinko alkoi lämmittää kimaltelevaa vettä.

Plop tunsi olonsa lämpimäksi ja kihelmöiväksi. Hitaasti hän muuttui kevyeksi, näkymättömäksi usvaksi ja alkoi nousta ylös, ylös, ylös kohti aurinkoista taivasta.

Hän leijui yhä ylemmäs ja katseli alas vihreitä kukkuloita ja mutkittelevaa jokea, jotka pienenivät etäisyyteen.

Korkealla viileässä yläilmakehässä lämmin usva alkoi jäähtyä. Plop liittyi yhteen muiden pienten pisaroiden kanssa ja muodosti uuden pilven.

Plop, joka oli jälleen pyöreä ja iloinen sadepisara, halasi vanhoja pilviystäviään ja kertoi mahtavia tarinoitaan merestä.

Onnellinen hymy huulillaan Plop tiesi, ettei hänen suuri seikkailunsa koskaan todella päättyisi. Minne tahansa hän putoaisikin, hän löytäisi aina tiensä takaisin kotiin.