Päivä ja yö

Pieni Maa pyöri iloisesti lämpimässä ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Pehmeään pilvihuiviinsa kääriytyneenä se nautti tästä iloisesta päivästä.

Hänen vihreillä kukkuloillaan uneliaat kanit ja ahkerat mehiläiset leikkivät kultaisessa valossa. Ne toivoivat, ettei onnellinen päivä koskaan päättyisi.

Maa rakasti hänen lämmintä, kirkasta kasvoaan, mutta sen täytyi esittää valtava tanssi. Se alkoi pyöriä hitaasti syvänsinisessä avaruudessa.

Maan pyöriessä pitkät varjot venyivät nurmikolle. Eläimet seurasivat auringon laskeutumista ja tunsivat hieman huolta.

Maa käänsi kasvonsa lempeästi pois kultaisesta auringosta. Lämmin oranssi hohde maalasi taivaan päivänvalon alkaessa väistyä.

Nyt Maa oli pukenut ylleen tummansinisen yömyssyn, joka oli täynnä tuikkivia tähtiä. Se näytti eläimille, että yö oli lempeä ja hiljainen.

Uninen pieni karhu värisi viileässä yöilmassa. ”Minne lämmin valo on kadonnut?” se kuiskasi pimeyteen.

Pieni ja rohkea pöllö levitti siipensä ja lensi korkealle pimeälle taivaalle etsimään kadonnutta aurinkoa.

Pieni pöllö henkäisi lentäessään korkealla pilvien yläpuolella. Aurinko ei ollut sammunut – se loisti yhä kirkkaana maapallon toisella puolella!

Pieni pöllö liiti takaisin alas pimeään metsään, innokkaana jakamaan ihanan salaisuuden loputtomasta kultaisesta valosta.

Eläimet käpertyivät tiiviisti yhteen, iloisina siitä, että aurinko oli aina olemassa. Ne sulkivat silmänsä kodikkaassa ja rauhallisessa pimeydessä.

Maa pyöri lempeästi hiljaisessa yössä. Sen ystävät nukkuivat sikeästi tietäen, että lämmin aurinko odotti heitä aina.