Viisas vanha kilpikonna

Äreä Barnaby-kilpikonna huokaisi jättimäisen tammen alla. Se halusi ottaa rauhalliset torkut, mutta metsän meluisat nuorukaiset kyselivät jatkuvasti kysymyksiä.

”Miksi kuoresi on niin kova?” pieni kani kysyi. Barnaby murisi ja veti päänsä sisään toivoen saavansa hetken rauhaa.

Seuraavana aamuna raju myrsky ravisteli metsää. Voimakkaat tuulet puhalsivat pois eläinten ravinnon ja peittivät kaikki tutut polut.

Nuoret eläimet kokoontuivat Barnabyn kilven ympärille vapisten ja peloissaan. Se vaikersi, mutta tiesi, että sen täytyi johdattaa ne turvaan.

Barnaby johdatti ryhmän märkään metsään. Hän näytti heille äreästi, kuinka puiden vihreää sammalta voi lukea suunnistamiseen.

Seuraavaksi se osoitti kynnellään kosteaa maata ja opetti nälkäisille pienokaisille, mitkä makeat juuret ja marjat olivat turvallisia syödä.

Äkkiä heidän tiensä katkaisi tulviva, vauhdilla virtaava puro. Vesi paiskautui vasten kiviä; se oli aivan liian syvää ja virtaavaa ylitettäväksi.

Muistaen Barnabyn opetukset nuoret eläimet keräsivät pudonneita oksia rakentaakseen tukevan sillan kuohuvan veden yli.

Nuoret eläimet kulkivat turvallisesti oksasillan yli. Seuratessaan niiden onnistumista Barnaby tunsi sydämessään lämmintä ylpeyttä.

Vihdoin ne saavuttivat kuivan ja kodikkaan luolan, joka tarjosi suojan myrskyltä. Nuoret eläimet kipittivät sisään ja ravistelivat viileät sadepisarat turkistaan.

Luolan sisällä nuoret eläimet jakoivat iloisesti ruokaa ja harjoittelivat oppimiaan uusia asioita. Barnaby hymyili hiljaisen ylpeänä katsellessaan niitä.

Myrskyn hälvetessä Barnaby tiesi viisautensa olevan turvassa. Se eläisi edelleen näiden nuorten ystävien kautta ja ohjaisi metsää sukupolvien ajan.