Hermes-vauva ja lyyra

Vauva-Hermes ei ollut tavallinen vauva. Hän kiemurteli ulos lämpimistä peitoistaan ja ryömi aurinkoisille kukkuloille etsimään seikkailua.

Lämpimällä rinteellä Hermes löysi sileän ja tyhjän kilpikonnan kilven. Hän naputti sitä pienillä sormillaan ja pohti, mitä sillä voisi tehdä.

Taitavin vauvan käsin Hermes viritti tiukat kielet onton kuoren yli. Hän oli juuri keksinyt kaikkein ensimmäisen lyyran!

Hermes näppäili kieliä, ja suloinen, taianomainen sävel kantautui kukkuloiden yli. Jopa luonnonkukat näyttivät tanssivan hänen laulunsa tahtiin.

Kaukana sieltä kultainen Apollo istui oliivipuun alla. Hän henkäisi ihmeissään, kun suloinen ja salaperäinen musiikki kantautui hänen korviinsa.

Apollo seurasi kaunista ääntä kukkuloiden yli. Hän hämmästyi nähdessään pienen vauvan soittavan tuota ihmeellistä soitinta.

”Minun on saatava tuo soiva kuori!” Apollo huudahti silmät ihmetyksestä suurina. Hermes hymyili ovelaa vauvanhymyä, valmiina tekemään kaupat.

”Voin vaihtaa kanssasi”, Hermes kikatti, ”jos annat minulle nuo siivekkäät sandaalit ja teet minusta jumalten virallisen sanansaattajan!”

Apollo suostui kauppaan innokkaasti. Hän ojensi parin pieniä, hohtavia sandaaleja, joiden kantapäissä oli pehmeät valkoiset siivet.

Hermes ojensi lyyran iloisena Apollonille. Sitten hän kiinnitti pienet siivekkäät sandaalit pulleisiin vauvanjalkoihinsa.

Iloisesti kikattaen Hermes ponnahti ilmaan. Hänen sandaaliensa pienet siivet räpyttelivät ja nostivat hänet korkealle ruohoisten kukkuloiden yläpuolelle.

Nyt jumalten nopea sanansaattaja Hermes kiiti iloisesti pilvien halki, valmiina jakamaan ilonsa koko maailman kanssa.